Nuoret ja megatrendit…

Nuori 2017 päätöspäivän aamuna Sitran megatrendit vetivät Duetto salin täyteen kiinnostuneita.

Eikä se ole mikään ihme. Nuorisotyöntekijän on enemmän kuin hyvä tietää millaiset tekijät suuntaavat yleistä kehitystä ja vaikuttavat väistämättä nuoriin ja nuorisotyöhön.

Session vetäjällä oli vahva lähtökohta: nuoret puhuvat tulevaisuudesta paljon ja eri lähtökohdista kuin me keski-ikäiset. Tästä seuraa velvoite: nuoret on saatava osallisiksi päätöksentekoon, kun tehdään heihin liittyviä valintoja. Ihan koetun arjen näkökulmasta voisi todeta edelliseen liittyen vaikkapa sen, että toiminta kestävän kehityksen pohjalta nousee nuorten taholla ihan eri lentoon kuin vanhemmilla.

Tulevaisuus syntyy yhdessä tehden ja yhtäältä on syytä tietää millaisessa ympäristössä eletään nyt ja toisaalta miten ennakoida tulevaa kehitystä. Sitran ennakointilista on vuodelta 2016, mutta kahdessa eri yhteydessä olen kuullut sen olevan voimissaan edelleen. Kaiken pohjalla leijuu todella nopea teknologinen kehitys, joka muuttaa kaiken. Tuttuja sanoja: digitalisaatio – robotisaatio – keinoäly… Työ muuttaa muotoaan ja perinteiset työpaikat katoavat. Sitra heittää kysymyksen: hallitaanko meidän tulevaisuutta edustuksellisen demokratian vai Piilaakson kautta?

Toinen heiluttaja on globalisaatio. Täällä ja kaikkialla, nyt ja huomenna, monin tavoin vaikuttavaa. Onko vaikkapa Trumpin valinta ns. Musta Joutsen, ennalta-arvaamaton, kaikkeen vaikuttava tapahtuma.

Onko niin, että globalisaation ja digitalisaation tuottama lista kielivaatimuksista kuuluu: englanti .- kiina – javascript?

Aikamme suurin haaste on kuitenkin kestävyyskriisi. Luonnonvarojen kuluminen ja ilmastonmuutos ovat jo nyt todellisuutta, joka määrittelee uusiksi paljon. Aikaa tuhlattavaksi ei ole ja iso kysymys on se,  miten jo ihan lähitulevaisuudessa ratkaistaan hyvinvoinnin, talouden reunaehtojen ja luonnonvarojen tasapaino. Ilmassa viuhuu kysymyksiä: älykkäät tuotteet ja palvelut, energiavallankumous, kiertotalous, kaupungistuminen

Kun kaikkeen lisätään Nuorisobarometrin tulos, jonka mukaan nuorten tulevaissudenusko onmaailmaan ylipäänsä on heikentynyt. Koko Suomen tulevaisuuteen uskoo nuorista nyt 55% (2016) kun luku vuonna 2008 oli 74%. Nuoria huolettaa myös se onko heillä jatkossa töitä. Sitran mukaan huoli ei ole turha: digitalisaation nurja puoli on se, että lähes 800.000 työpaikkaa (kolmannes) on vaarassa kadota lähivuosina. Nuorilla on myös oma näkemys siihen ratkaiseeko teknologia ympäristöön liittyvät ongelmat. Nuoret vastaavat, että ei ratkaise.

Hyviä huomioita ja kysymyksiä.

Ehkäpä on syytä yrittää miettiä asioita näistä lähtökohdista.

Seppo Körkkö, nuorisosihteeri, Inari

Jälkikirjoitus:

Olihan taas kinkerit. Paljon kohtaamisia, paljon virikkeitä.

Hieno tapahtuma, sulateltavaa riittää.

Iso kiitos järjestelijäporukalle. Joskus useimmat läsnä olleista kokoontuvat uskoakseni seuraavaan megatapahtumaan. Tulevaisuuspohdinnoista ja uudistamistarpeista huolimatta en oikein innostunut Allianssin taholta heitettyyn ideaan laajentaa kekkerit koskemaan myös liikunta-alaa.

Tai no: minun puolesta miten vaan. Tampere oli henkilökohtainen Game Over valtakunnallisiin risteilyihin ynnämuihin kokoontumisajoihin liittyen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s