Kenelle vihapuhe kuuluu – keskustelua vihapuheesta

Tiistaiaamun ensimmäinen ohjelma suuressa salissa on vetänyt yllättävän osallistujamäärän, vaikka keskustelun juontajan pikaisen kyselytutkimuksen myötä käy ilmi, että moni on eksynyt edeltävänä iltana Ismo Alangon keikalle ja vieläkin useampi kärsii akuutista univajeesta. Siitä huolimatta yleisö odottaa innokkaana polttelevan keskusteluaiheen käsittelyä.

Vihapuhe ja sen muodot ovat akuutti aihe nyky-yhteiskunnassa. Turvapaikanhakijoiden saapuminen Eurooppaan, Lähi-idästä annettu mediakuva, Trumpin vaalivoitto ja monet muut tekijät ovat lietsoneet vihapuhetta sekä saaneet äärioikeistolaisuuden nostamaan päätään. Vihailmiö on myös meidän nuorisoalan ammattilaisten harmiksi eksynyt nuorten elämään ja erityisesti  internetissä se on harvinaisen helposti havaittavissa pelkästään lukemalla esimerkiksi Youtube -kommentteja. Tulee mieleen internetin vanha vitsiteoria, jonka mukaan keskiverto ihminen muuttuu täydeksi idiootiksi jos hänelle annetaan anonymiteetti ja julkinen alusta lausua mielipiteitään.

Internet ja anonymiteetti ovat tehneet vihan ilmaisemisesta helppoa: kuka tahansa voi laukoa mitä huvittaa menettämättä kasvojaan, mainettaan tai kärsimättä muita jälkiseurauksia. Siinä ei ole mitään yllättävää. Yllättävää on, miksi vihan sävyttämät viestit saavat niinkin paljon näkyvyyttä. Mikä tekee internettiä käyttävistä ihmisistä niin vihaisia, että he samaistuvat vihan sävyttämiin viesteihin?

Itse ohjelmassa sivutaan myös vihapuheisiin liittyvää vitsailua ja huumoria, mikä on myös ajankohtainen aihe. Yllättävällä tavalla tämä aihepiiri nousi keskusteluun internetissä kun maailman suosituin youtubettaja Pewdiepie, oikealta nimeltään Felix Kjellberg, kohtasi syytöksiä antisemitismistä The Wall Street Journalin lehtiartikkelissa. Lehtiartikkelissa oli nostettu esille esimerkkejä hänen ronskista huumoristaan, joiden ajateltiin myötäilevän hänen poliittisia mielipiteitään. Kjellberg vastasi syytösten olevan perättömiä ja hän kielsi tukevansa minkäänlaisia viharyhmiä. Hän lisäsi vielä, että artikkelin poimitut esimerkit oli valittu ja irrotettu kontekstista siten, että hänen huumorinsa näyttäisi mahdollisimman epäsoveliaalta.

On vaikea arvioida, kumpi osapuoli on oikeassa. Tämä riippunee hyvin pitkälti siitä, keneltä kysytään. Kjellbergin huumori koettelee hyvän maun rajoja, mutta jokainen myös päättää itse, minkä kokee hauskaksi. Yllättävän tilanteesta tekee vielä se, että Kjellbergin internetissä saama tuki koko jupakan aikana on ollut massiivinen, jonka lisäksi The Wall Street Journalin lukijakunta on lähtenyt laskuun. Tämä kertoo jotain siitä, kuinka paljon vaikutusvaltaa Kjellbergillä on. Se kertoo myös jotain ajoista, joita elämme.

Nuorisotyöntekijä minussa toivoo, että nuorten suosiossa oleva Kjellberg ottaisi enemmän vastuuta sanomisistaan. Toisaalta taas pystyn ymmärtämään, miksi hänen huumorinsa vetoaa toisiin: osa ihmisistä kokee poliittisen korrektiuden menneen niin pitkälle, että heidän pitää sensuroida vahvasti omaa puhettaan jopa huumorissa, eivätkä he sulata sitä hyvin.

Elämme merkillisiä aikoja, mutta vihapuhe tulee silti kitkeä. Vähemmistöjen kustannuksella vitsaileminen ei myöskään kuulu nykypäivään, vaikka sitä vielä valitettavasti esiintyy. Komppaan opiskelijatoveria ja sanon, että vihan kitkemiseksi on tehtävä töitä tapahtuman teeman mukaisesti, yhdessä.

 

Markus Okkonen
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston nuorisotyön ja -tutkimuksen opiskelija.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s