Paperittomat nuoret nuorisotyön ajankohtaisena kysymyksenä

Päivän ensimmäinen seminaari, jota olin seuraamassa käsitteli paperittomia nuoria. Aihe on mielenkiintoinen ja hyvin ajankohtainen. Paperittomien määrää Suomessa on tällä hetkellä hyvin haastava arvioida, mutta suurin osa heistä on nuoria ja sitä kautta keskustelu paperittomista on hyvin tärkeä myös nuorisotyön kannalta.

Paikalle oli koottu asiantunteva paneeli, jossa keskustelemassa oli osaavia ammattilaisia monipuolisista taustoista. Paikalla olivat Leena Suurpää Punaiselta Ristiltä, yhteisötyöntekijä Suldaan Said Ahmed Helsingin Diakonissalaitokselta, Meri Korniloff Pakolaisneuvonnasta ja Suvi Autiosaari Kölvi-toiminnasta Tampereelta. Seminaari aloitettiin katsomalla Omin sanoin –hankkeessa nuorten turvapaikanhakijoiden tekemiä kuvauksia omasta tilanteestaan.

Nuorten itse tekemistä dokumenteista päällimmäisenä mieleen jäi tilanteiden turhauttavuus, ahdistavuus ja lamaannus. Monesti turvapaikanhakijoiden arki pyörii turvapaikkapäätösten ympärillä ja muu elämä jää silloin toissijaiseksi. Myönteisten ja kielteisten päätösten viidakossa elää ihmisiä, joiden usein kovin tavanomaiset haaveet ja unelmat ovat hyvin riippuvaisia tästä yksittäisestä päätöksestä. Päätös, joka samalla määrittelee myös heidän statuksensa yhteiskunnan näkökulmasta.

Heti seminaarin alkuun Meri Korniloff määritelleessään käsitettä paperiton, toi mielestäni esiin tärkeän pointin. Paperittomuus ei ole kenenkään ominaisuus, vaan se voi olla myös väliaikaista. Paperittomien joukko on moninainen ja tilanteet hyvin vaihtelevia. Yhdistävänä tekijänä paperittomien kesken on se, että heiltä puuttuu voimassaoleva oleskelulupa.

Seminaarissa yhteisesti todettiin se, että ilmiö ei ole vielä kovinkaan tuttu pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Esimerkiksi Tampereella ilmiö on vielä kovin marginaalissa ja en myöskään omassa työssäni Tampereen Tyttöjen Talolla ole kohdannut (ainakaan tietääkseni) paperittomia. Tämä saattaa toisaalta liittyä siihen, että toimintaan voi halutessaan osallistua anonyymina, emmekä myöskään kysele keneltäkään toimintaan osallistuvalta papereita, vaan ideana on tarjota matalan kynnyksen toimintaa. Toisaalta taas syynä voi olla se, että järjestötoimija saattaa näyttäytyä viranomaistahona, jolloin paperiton henkilö ei myöskään uskalla osallistua toimintaan tai tuoda työntekijöille tilannettaan esiin.

Yhtenä päällimmäisenä pohdintana seminaarissa oli paperittomien nuorten tavoittaminen nuorisotyön kentällä. Miten me teemme palveluistamme sellaisia, että ne ovat helposti lähestyttäviä myös paperittomien nuorten näkökulmasta?

Panelistien mukaan ratkaisuna tähän voisi olla erityisesti palvelujen tekeminen entistä matalakynnyksisemmäksi ja toiminnan suuntaaminen aidosti kaikille. Yhtenä esimerkkinä mainittiin huomion kiinnittäminen viestintään ja siihen, että se olisi mahdollisuuksien mukaan monikielistä. Luottamuksen rakentaminen nuorten ja työntekijöiden välillä nostettiin tärkeäksi, sillä sen nähtiin edesauttavan sitä, että nuori uskaltaa puhua esimerkiksi muuttuneesta tilanteestaan työntekijälle ja saada sitä kautta apua. Myös verkostoitumista ja yhteistyön vahvistamista eri toimijoiden kesken painotettiin.

Tärkeänä nähtiin myös työntekijöiden osaamisen vahvistaminen sekä tiedon lisääminen aiheesta. Panelistit rohkaisivatkin työntekijöitä olemaan yhteydessä tahoihin, joilta ilmiöön littyviä asioita voi tarvittaessa konsultoida. Yksi tällaista palvelua tarjoava taho on Pakolaisneuvonnan Paperittomat-hanke, johon myös työntekijät voivat soittaa ja saada neuvoja paperittomien parissa toimimiseen. (www.paperittomat.fi)

Loppuun seminaarissa pohdittiin konkreettisia ohjeita paperittomien nuorten kohtaamiseen. Mitään yhtä kaikille sopivaa ohjenuoraa tuskin on olemassa, mutta yhdyn Kölvi-toiminnan Suvi Autiosaaren sanoihin siitä, että jokainen nuori on yksilö, joka tulisi kohdata avoimella ja inhimillisellä tavalla huolimatta siitä, mikä status häntä määrittelee. Paperittomat nuoret ovat usein haavoittuvassa asemassa ja tarvitsevat ennen kaikkea turvallisia aikuisia kenen puoleen kääntyä.

Nuorisotyön pitää olla toimintaa, jota tarjotaan kaikille huolimatta siitä, onko henkilöllä kansalaisuutta tai onko hänen oleskelulupansa voimassa. Myös Leena Suurpää vetosi nuorisotyön kentällä toimijoihin ja painotti sitä, että tässä tarjoutuu hyvä mahdollisuus nuorisotyölle profiloitua inhimillisenä kantaa ottavana toimijana.

Tilanne ajankohtaistuu paperittomien määrän yleistyessä. Nyt on hyvä hetki ottaa oppia ja koppia tilanteesta. Eikä suinkaan yksin, vaan päivien teeman mukaisesti: yhdessä.

 

Armi Helkkula

Kirjoittaja on päätoiminen nuorisotyön ja –tutkimuksen opiskelija, joka on opintovapaalla ohjaajan työstään Tampereen Tyttöjen Talolta, Setlementti Tampere ry:stä.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s